28.12.2012

Myöhäisiä tonttuiluja

Joo eli vähän myöhäisiä joulukuvia laittelen kun enhän minä tietenkään kerennyt kysyä joulun alla lupia kuvien julkaisuun joten nämä jäi vähän odottamaan. Kuvasin kaverin lapsesta hieman joulukorttityylisiä kuvia heidän kodissaan.

Nämä siis eivät ole studiossa otettuja kuvia! Yksinkertaisella setillä mentiin niinkuin yleensäkkin. Pari salamaa matkassa jalustoineen ja toisessa läpiammuttava varjo ja toinen salama paikkaamaan toisen puolen varjostusta tasaisemmaksi.

Objektiivina 50mm 1.8D joka oli aika ahdas, mutta juuri ja juuri riitti tila kuvailla ks. objektiivilla. Laadun takaamiseksi siis kuvasin tällä, vaikka helpommin kuvat olisi tullut Nikkor 35-70mm 3.3-4.5 objektiivilla, jota käytin myös perhepotretin ottamiseen.

Salamat säädettynä manuaalisesti sopivaksi eli jokunen testikuva ja sitten päästiinkin jo ottamaan oikeita kuvia. Kameralla myös sama homma, eli kuvailtiin manuaalisesti, jotta kaikki osa-alueet oli hallittavissa. Suljinaika 1/125 ja aukko F/4 tietämillä riippuen kuinka läheltä kuvasi, mutta suljinaika pysyi vakiona.






Harjoittelemista vielä vaatii, mutta olosuhteisiin nähden ja vajanaisella salamavarustuksella päästiin kompromissiin. Kuvauksien jälkeen yleensä huomaakin mitä kalustoon tarvii lisää tai sitten jos kalustossa ei ole vikaa niin mietitään salamat uudelleen ja näin pois päin.

Kiitokset Heikille ja Sannalle ja Kaarlolle joka tonttuili niinkuin pitääkin! :-)

21.12.2012

Maya-kalenterin loppu -kuva

Pikkujoulusesonki alkaa olemaan töiden osalta ohi, joten pääsee pikkusen rauhoittumaan. On siis aika aktivoida blogia hieman!

Tänään 21.12.2012 päättyy Maya-kalenteri ja mediassa onkin puhuttu paljon maailmanlopusta sun muista teorioista. Noh oli miten oli päivitetään tälle päivää aiheeseen liittyvä kuva, josta jokainen voi repiä mielikuvitusta.


Tämän siis otin pihalta ja kun pakkasta on jo reippaasti itselleni, joka ei paljo pihalla ole kerennyt oleskella (+ei tarpeeksi vaatetta) niin ei useaa kuvaa pihapiiristä tullut otettua ja pääpaino kohdistui sitten taivaalle. Päätin sitten jättää vähän reunoille jotain, jotta tiedetään vielä toistaiseksi olevamme maan pinnalla ;-)


Sitten vielä tämmönen perus kuva oletettavasti pohjantähdestä, jonka vieressä 4 muuta tähteä? Kirkas kyllä näytti olevan ja erottui muiden tähtien joukosta. Tämä nyt menee vähän "off-topic" -tyyliseksi, mut menkööt.

Mielenkiinnolla odotellen ihmisten reaktioita tälle iltaa / huomiselle päivälle. Onneksi on vielä muitakin kalentereita odottamassa loppusuoraa :)

11.12.2012

Quake The Earth musiikkivideo

Heipä hei! Tänään iloisesti töissä kuuntelin Radio Rock:ia, jossa radiohaastattelu vieraana QTE:n Aki Häkkinen. Töiden puitteissa en ihan koko haastattelua kerennyt loppuun kuunnella, mutta oletettavasti haastattelu meni hyvin ja radion kautta saama kuuliaisuus kantautui myös muidenkin ihmisten korviin, jos ei aikaisemmin QTE:tä ole kuunnellut.

Samaan aikaan julkaistiin myös bändin uusi musiikkivideo, johon olen pistänyt näppini peliin videokuvauksen suhteen. Leikkauksia ja editointeja en osaa tehdä, mutta onneksi pojat hoiti homman mainiosti kotiin ja video miellytti omaa silmää vallan mainiosti.

Kaikki videolla näkyvä materiaali on siis omasta takaa ja onkin suuri kunnia olla tekemässä näin harrastelijapohjalta näinkin isoa juttua (omassa mittakaavassa). Sekin, että olen vasta tutustumassa videokuvauksen saloihin niin tie sillä osalla näyttää valoisalta. Jos ei välttämättä videokuvauksen osalta niin toivottavasti nimi jää mieleen ja mahdollisesti sitä kautta myös uusia haasteitakin - olkoot sitten videokuvausta tai valokuvausta.

Omaan suoritukseen olen ihan tyytyväinen ja jatkossa kehitetään vaan parempaan suuntaan ottaen mallia hyvin toteutetuista videoista, mutta jotta niistä ei tulisi kliseisiä niin hankkimalla uusia kuvakulmia ja ideoita mitä videossa voisi hyödyntää. Paljon on oppimista, mutta onneksi teen sitä omaksi ilokseni, eikä se käy työstä.

Kommentoikaahan ihmeessä mitä mieltä videosta olette, kritiikki tervetullutta!

Muistakaahan katella HD-resolla, jos mahdollista, Thanks!

Kiitokset taas kerran yhteistyöstä Quake The Earth:in porukalle!