1.5.2012

Kevään tulvat

Se on taas tulvakausi avattu. Lumi ja jää sulaa kovaa vauhtia, joten tulvat ovat sen mukaiset. Kävimme tänään Koitelissa kuvailemassa sillä aatteella, että ehkäpä sielä saattaa pari muuta olla päivää viettämässä yms. Noh paikalle päästyä sieltä saikin etsiä parkkipaikkaa ja suurinosa oli parkkeerannut auton tien varteen, joka ei nyt älyttömän leveä ole. Autoja oli jonossa varmaa toistakymmentä ja porukkaa oli kyllä joka puun takana - Nähtävästi siis suosittu vappupäivän viettopaikka.

En nyt vähään aikaan ole käynyt kuvailemassa, joten lähin näin alkuun liikkeelle iha dokumentaarisessa mielessä ja ihmismassan takia ei oikeen voinut ottaa niitä uniikkeja kuvia, joten muistoksi kuvia tämän kevään tulvista on hyvä ottaa. Nimittäin ainakin koski kuohui ja kovasti!

Tässäpä nyt jokunen kuva vappupäivältä:
Nuorisoa vastarannalla

Ruuhkaa sillalla

Myös toisellakin sillalla. Trafiikkia kävi

Kuohut oli komiat

Lisää perusmaisemaa Koitelista

Vähän jo vihertää




Poika taisi ihmetellä, että kuka tuolla metsässä haahuilee

Pariskunta


Vappusimaa!

Spottailua virtojen keskeltä

Iltalehdessä taisi olla myös maininta tulvista. Ei tosta millä tahansa autolla enään yli mennä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti