15.11.2011

Ulkoilemassa

Päätin tässä sitten taas julkaista yhden blogitekstin kuvien kera(pitkästä aikaa). Pihalla oli pikkusen kylmäkeli niin laiskana sitten sisällä kuvailin koruja aluksi, mutta eipä oikein hyviä ideoita tullut mieleen niin sekin homma jäi sitten yhdeksi julkaistavaksi kuvaksi. Parempi siis oli vaa laittaa vaatetta niskaa ja käyä pitkästä aikaa pyöräilemässä metsikössä ja katselemassa, että miten on luonto muuttunut sitten kesän kun viimeksi kävin samoilla mestoilla kuvailemassa. Kylmää ja kuuraisia kasveja, jossa vielä kuitenkin viimeisiä elonmerkkejä näkyi. Marraskuun aurinko paistoi mukavasti juuri sillä hetkellä ku olin lähdössä kuvaamaan, mutta sitten kun kaivoin kameran repusta niin eiköhän se aurinko mene pilveen ja olikin sitten loppuajan tasainen valo(paitsi yhdessä kuvassa,joka hetki kesti n. 2min)

Kuvailin pääasiassa sellaisia kohteita/asioita, jotka ovat kesästä muuttuneet näin loppusyksyn kylmyyteen. Yksityiskohtia sekä ihan perus dokumenttikuvia. Paljon ei kuvattavaa tutuilta paikoilta löytynyt ja tikka, joka nakutti puuta ei päästänyt lähelle niin jäi sekin sitten ottamatta(miten lähestyä lintua niin ettei se lähde karkuu?...)

Ja tosiaan samalla oli tuo uusi reppu koekäytössä, josta aikaisemmin postasin. Hyvin kulki reppu selässä ja oli oikein istuva. Kameran sain nopeasti repusta käyttöön ja 18-105mm vastavalosuoja paikoillaan, eikä tarvinnut irroittaa jokaisella kerralla kun kameran reppuun laitoin. Niin ja kaikki objektiivit sai näppärästi vielä mukaan! :)

Eipä tässä muuta kommentoitavaa,siinä olisi tämän päivän kuvat.(koneen formatoinnin johdosta on nyt tollanen pilipali signeeraus)
Tippuneita lehtiä ja jokunen litra vettä

Useammat kerrat tullut tästä polkastua ja käveltyä.






Jaa a, minkähän lie eläimen jäänteitä? Oli vielä pitänyt pistää puuhun roikkumaan

Kohmeista. Jotain saastetta tms pakkautunut veteen?

2minuuttia auringonvaloa.. siinäpäs se

Keskellä metsää... MILF

Tuikeglögiä

Pakastemarjat




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti