13.7.2011

Fillarointia ja tutustumista uuteen työkaluun

Blogin ulkoasu
Aloitetaan nyt vaikka ensimmäiseksi sillä, että tosiaan tässä eilettäin sadepäivän iloksi uudistin blogiani uuteen uskoon. Alkoi hieman häiritsemään se aikaisempi värimaailma kaikinpuolin, joten ei muutakuin uutta suunnittelemaan ilman minkäännäköistä päämäärää. Vähän pelkistetympää otsikkokuvaa ja muutenkin blogin värejä inhimillisemmäksi, siitä onkin jo hyvä aloittaa. Lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen ja luultavasti tulee olemaan pitempään, ellen nyt sitten jo viikon kuluttua ole eri mieltä. Viilaamista tässä vielä ehkä hieman on, mutta tuntuu noi bloggerin asetukset jonkin verran olevan kömpelöt. Katsotaan nyt, että laitanko vielä jotain muuta kivaa tonne sivupalkkeihin, ehkäpä jotain valokuvaukseen liittyviä sivustoja. Jossei blogin ulkoasu miellytä tai jotain sanomista niin kommenttiboksi on sitä varten käytettävissä kaikille, kirjoititpa sitten anonyymisti tai nimellä, ei niin väliä.

Kameran takanäyttö
Sitten itse asiaan! Kerkesin vielä samalle päivää lähtä ulkoiluttamaan uutta runkoa objektiivin kera. Pyöräilessä lähin spottailemaan hyviä kuvauskohteita ja pääasiassa ihan vain testikuviakin alkuun, että millaista jälkeä kamera tuottaa ja miten valot/varjot toistuvat. Noh siitä näytöstä tiirailessa aurinkoisella säällä näytti aluksi, että kuvat alivalottuvat ja ovat jopa hailakoita. Tämä johtui luultavasti siitä, että D70 olin lisänny kirkkautta takanäyttöön esikatselua varten ja siinä kuvat näyttivät tosin kontrastisemmilta(mitä nyt pienestä näytöstä saa irti). Kuitenkin päätin sitten tyhmyyttäni hieman ylivalottaa tarkoituksella jokusen kuvan, jotka näyttivätkin kameran takanäytössä paremmalta, mutta todellisuus paljastui sitten koneelle siirtäessä.

Kuvaaminen
Itse kuvaaminenhan oli aivan loistavaa. Sulkimen ääni oli pro-tasoa D70 verrattuna joka pisti jo siinä vaiheessa hymyilyttämään. Automaattitarkennus vaihtoehtoja edellisessä kamerassa oli tasantarkkaan kolme(3) kun taas tästä löytyi sen verran paljon, että edes muista enään kaikkea. Koita siinä sitte valita mieluisa. Käytin sitten vähän tutumpia tarkennusmetodeja, joilla olen tottunut kuvailemaan aikaisemmin.

Valikoiden selaaminen oli helppoa ja kaikki tärkeät ja käytännölliset valikkoasetukset sai muokattua omaan valikkoonsa tarpeentullen, joten tämä nopeutti toimintaa huomattavasti. Kuvasin tosiaan ihan .jpg muotoon sRGP väriavaruudessa parhaalla laadulla ja resoluutiolla. Joka vähentää värien käyttöä jälkikäsittelyssä, mutta näkipä ainakin päällisinpuolin millaiset värintoistot "raakakuvissa" on. Täytyy vielä käydä koekierros .raw raakatiedostona +adobeRGB kuvaileen, että pääsee kunnolla pyörittelee säätöjä kuvankäsittelyssä.

Nikon AF-S 18-105mm 3.5-5.6 VR
Edellisiin objektiiveihin verrattuna tämä oli nopea tarkentamaan ja kuvanlaatu keskiverto. Kokemusta tämmösellä polttovälillä olevista obiskoista ei kauheesti ole, mutta kyllä ainakin minulle osui aika nappiin ja tällä uskoisin pärjääväni pitemmän aikaan sen polttovälin ansioista. Ehkä hieman enemmän vääristää kuin Tamron 17-35mm 2.8-4, mutta ei kuitenkaan merkittävästi haitannut kuviin. Telepäässä oli huomattavissa pientä pehmeyttä ja olisinkin toivonut hieman enemmän skarppia jälkeä, mutta ymmärrettävää tämän hintaluokan putkissa. Tämä oli kuitenkin lähes kokopäivän kameran nokalla ja hyvin pelitti tilanteissa.

Plussat / miinukset:

+Hinta
+Koko
+Polttoväli
+Kuvanvakain
-Valovoima(kesällä pärjää)
-105mm telepää(joskus omistanu 300mm primen joten odotin liikoja)

Yhteenveto:
Hinta-/laatusuhteeltaan paras vaihtoehto.

Ja tähän loppuun vielä kuvapostaukset yhdeltä päivää










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti