17.7.2012

Ii (näin lyhyesti)

Kotiseuduilla välissä kuvailemassa kun Oulussa alkaa olemaan paikat koluttu joka suunnalta niinkuin myös Jääli/Kiiminki.

Kyselyn tulos näyttäisi siltä, että porukka toivoisi neuvoja miten kuvat syntyvät tms. Täytyypi siis alkaa ehkä paneutumaan asiaan. Onhan siinä enemmän tietenkin hommaa alkaa oppaita väsäilemään, mutta enköhän mä jotain keksi.

Nämä kuvat on käsitelty Lightroomissa niinkuin suurinosa kuvistani. Lisäksi näihin on tehty pienet parantelut mm. terävyyden ja värien suhteen. En halunnut ihan perinteistä värimailmaa, jolla tarkoitan sitä miltä ne luonnollisesti näyttäisivät. Käytin siis iha valmista LR4 presets asetusta, jonka olen netistä hakenut aikaisemmin.

Näissä presetseissä pointtina on se, että niissä on valmis "pohja" kuvalle, joka muuttaa enemmän tai vähemmän kuvaa erilaiseksi. Curvesit,kontrastit valoisuudet ja etenkin värimailma muuttuu yleensä aika radikaalisti ja monesta eri vaihtoehdosta voi löytyä sopiva tietylle kuvalle kunhan jaksaa kokeilla.

Hyvänä puolena pidän sitä, että joskus ei vaan millään keksi miten saisin kuvaan tietyn värimailman ja näyttämään kuvan siltä miltä haluaisin. Yleensä silloin otan käyttöön nämä "valmis asetukset" eli presets valikoiman. Sieltä sitten yksitellen kokeilemaan, jos sattuisi löytymään suurinpiirtein sellainen "väriteema" kuin haluan. Kun on löytynyt sopiva niin sen jälkeen sitten hieman hienosäätöä kuviin mm. varjojen ja valojen suhteen, että saadaan kuva haluttuun lopputulokseen.

Näitä siis löytyy ilmaisia jonkin verran kun jaksaa googlettaa. Maksullisiakin tietysti löytyy ja tarvittaessa, jos taitoa/aikaa löytyy niin voi ite väsäillä omia presetsejä.






Näissä on käytetty presets: Matt´s Summer Haze 2, joka löytyy googlella ilmaiseksi.

2 kommenttia: