26.3.2012

Objektiivitestit

Aika sitten julkaista vähän muutakin kuin pelkkiä kuvia. On tässäkin tietysti kuvia, mutta hieman eri merkityksessä. Illalla ei tosiaan ollut mitään erityistä tekemistä eikä keksinyt oikein aihetta mitä kuvailla, joten mikäpäs siinä aikaa kuluttaen ku kuvailla kuppia ja testailla objektiiveja.

Juttua olen kuullut, että objektiiveissa on eroja - On hyviä yksilöitä ja myös hieman heikompia. Joten nyt jätetään netistä luetut testit huomioimatta ja keskitytään omiin objektiiveihin.
Testattavat linssin oli:
Nikon AF-S 18-105mm VR
Tamron 17-35mm f2.8-4 asp Di(sopii myös FF-runkoon)
Nikon AF 50mm 1.8D
Nikon AF 35-70mm 3.3-4.5(vanha vanha malli)

Homma toimi niin, että laitoin vihreä taustakartongin kuvattavan kupin taakse ja mukina toimi tyttöystävän keräilysarjasta jokin teema muki? En tiiä tarkemmin :-D

Muki oli siinä mielessä hyvä, että siitä löytyi sopivasti tekstuuria, josta voi erottaa objektiivien piirtokyvyn. Jokin teksti olisi voinut olla kans ihan hyvä, mutta en nyt viitsinyt alkaa kuvailemaan sanomalehtiä kuitenkaan.
Valo oli yksi heikoinlenkki ja sen vuoksi saattaa testissä olla vähä haritusta suuntaan tai toiseen, koska käytin perinteistä energiansäästölamppua, jonka olette varmaan aikaisemmissa postauksissa nähneet. Heikossa valossa suljinajat venyivät sekunteihin. Ja kuitenki lattia saattoi aiheuttaa pientä tärinää(?).

Kamera oli siis jalustalla ja käytin kaukolaukaisinta kuvan ottamiseen. Myös asetuksista oli viivelaukaisu käytössä(vähentää tärähdystä). Kuvat on otettu samalta etäisyydeltä, korkeintaan pientä heittoa saattaa kuvakulmissa olla ja croppauksissa, mutta yritin ainakin sinne päin.

KUVAT OVAT SIIS 100% croppeja

 Nikon 18mm & Tamron 17mm F/8
Nikon 18-105mm @18 F/8


Tamron 17-35mm @17mm F/8

Tässä ensimmäisessä testissä ei juurikaan eroja huomaa, mutta omaan silmään kuvankäsittelyssä Nikonin objektiivi on iha pikkusen terävempi. Jätin suurimmalla aukolla otetut kuvat pois, koska niissä ei kauheasti eroa ollut.

Nikon, Nikon(vanhempi) & Tamron
Nikon 18-105mm @35mm F/8

Nikon 35-70mm @35mm F/8 

Tamron 17-35mm @35mm F/8
Pakko kyllä mainita, että toi vanhempi Nikkori on kyllä aikansa elänyt. Terävyydessä ei näytä pärjäävän sitten millään. Tästä "esikatselusta" huomaa kuinka pehmeä kuva on. Näissä kuitenkin terävimmän kuvan sai aikaan Tamron.

Tosta Tamronista olisi tarkoitus luopua, mutta toisaalta se on aika makia lasi tiettyihin tilanteisiin, etenkin valovoimalta sekä piirto on hyvä eikä väreissäkään valittamista. Ainoastaan zoomiksi liian lyhkänen. Tällä mallilla on kuitenkin yllättävän lyhyt lähin tarkennusetäisyys, joten tuote/kukka kuvailuun iha käytännöllinen.

Myös suurimmalla aukolla F/4 linssi oli terävä ja verrattuna Nikonin suurimpaan aukkoon F/4.5, joka taas oli yllättävän pehmeä.


Zoomi vs. Prime (50mm)
Nikon 18-105mm @50mm F/8

Nikon 50mm F/1.8

Nikon 50mm F/8

Näissä taasen 50mm prime himmennettynä aukolle F/8 oli oikein terävä, eikä myöskään Nikonin zoomi paha ollut.
Keskellä oleva 50mm primen täydellä aukolla otettu kuva. Tässä ehkä testin suurin ero kuinka pehmeeksi kuva menee. Monella harrastajalla tämä linssi löytyykin ja näkyy paljon olevan kuvia täydellä aukolla otettu. Ohan se tietenkin hienoa kun saadaan tausta sumeaksi(bokehia), mutta kuvanlaatu on sitten tämä kun aletaan lähempää tarkastelemaan. Myös nettikuvissa kyllä huomaa pehmeyden.

Itse himmennän muotokuvissa yleensä aukkoon F/2, ainakin päivän valolla - joka helpottaa asiaa pikkusen. Hämärässä jolloin valo ei riitä niin kyllä silloin täydellä aukolla mennään. Terävyyttä voi sitten yrittää hakea jälkikäsittelyllä. Ainakin Lightroom 4 terävöitys onnnistuu kyllä mukavasti, suosittelen!


Nikon 18-105mm @105mm 
Nikon 18-105mm @105mm F/5.6

Nikon 18-105mm @105mm F/8
Kannatti tämäkin sitten testailla ihan kunnolla. En uskonut kuinka suuri ero tossa objektiivissa on kun himmentää aukolle F/8. Oikeastaan suurimmalla aukolla oleva kuva on aika heikko esitys ja olisin oottanut vähän enemmän, mutta noh eihän tuo kittilinssi kallis ole, joten hinta/laatu -suhteeltaan hyvä lasi(ainakin himmennettynä).

Yhteenveto

Laajapää näyttää hoituvan joko Nikonilla tai Tamronilla yhtä hyvin, mutta sitten taas 35mm mentäessä Tamronilla mielellään kuvailisin. 50mm puolella taas ehdoton valinta on prime ainakin silloin kun kuvaillaan muotokuvia tai täytyy saada lyhyttä syväterävyyttä, muuten kyllä zoomi hoitaa homman ihan kohtalaisella piirrolla. 105mm kuvatessa taas kannattanee himmentää hieman, jos suttu ei miellytä.

Nikonin zoomi kyllä tulee pysymään kameralaukussa aika pitkään näiden testien perusteella sekä myös se on erittäin käytännöllinen. Croppi runkoon voi suositella ainoaksi linssiksi, jolla pärjää pitkään. Jos viitsii maksaa vähän enemmän niin Nikon AF-S 18-200mm 3.5-5.6 VR II olisi vielä parempi vaihtoehto.

Tamronin polttoväli ei oikein omiin kuvailuihin sovi. Hyvä valovoima, mutta voisi olla parempi malli, jossa on koko polttovälialueen F/2.8. Vastavalo suojaa en omista myöskään tähän, joten auringossa joskus ongelmia tämän kanssa. Muuten hyvä lasi, mutta turha omaan käyttöön, OSTAKAA POIS!

50mm 1.8D on halpa, terävä himmennettynä ja hyvä croppiin muotokuvauslasiksi. Täydellä aukolla surkea! Ehkä kuitenkin vaihto 1.4G tai 1.8G voisi olla kokeilemisen arvoista.

Nikon 35-70mm 3.3-4.5 on kyllä surkeuden huippu. Pehmeä, zoomi hieman jäykkä, mutta plussaa 52mm suodinkoosta, jolloin voi käyttää maisemalasina kun lyö nokalle puoliharmaan suotimen tai/ja pyöröpolan. Tämä on kuitenki vanhempaa mallia ja ensimmäinen objektiivi, joten pientä tunnearvoa on syntynyt. Myyn kyllä pois halvalla, jos jollekkin kelpaa. (ei kuvanvakaaja tai muita herkkuja,ruuvitarkenteinen).

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Joitakin ei varmaan kiinnosta pätkän vertaa nämä testit, mutta omaksi iloksi näitä kirjoittelen ja toivottavasti joku joka sattuu tämän lukemaan saa jonkin verran apua objektiivin valintaan.

Seuraavaan postaukseen luultavasti palataan taas normaaleihin aiheisiin, eli itse kuvaamiseen ja ideoimiseen.
Kertokaa ihmeessä jotain ideoita mitä voisin kuvata ;-D


2 kommenttia:

  1. oulussa asuit. ilmakitaran MM kisat.
    ensi vuotta varten: akkreditointi tulee päättymään noin 10.8.2013. tai sitten voit kuvata 4. rivistä yleisön joukosta telellä.

    VastaaPoista
  2. Muita työhommia sattunut. Yritän järjestää ensivuonna hommaa sinne. Täytyyköhän akkreditointiin olla joku hyvä syykin. Bloggaaminen ja itsenäinen mainonta tapahtumasta ok? Voi olla,että rivikuvaajaksi erottuvalla kalustolla mennään

    VastaaPoista