26.2.2015

Laite arvosteluja osa 2 (Fitbit Flex Aktiivisuusranneke)

Sitten perehdytään urheilun - toisinsanoen FITLIFE:n maailmaan. Tämä trendituote taisi tulla suosioonsa viime vuonna 2014 ja luultavasti yksi joulun odotetuimmista lahjoista. Näitähän näyttikin tulevan kuin sieniä sateella kaupanhyllyille. mobilefun.fi/ lahjoitti testiin minulle Fitbit Flex -rannekkeen, joten tutustutaan siihen tarkemmin.

En ole henkilökohtaisesti aikaisemmin käyttänyt ranneketta, eikä ole mitään isompaa tarvetta ollut, koska kuntoilu alkoi tuossa 2015 tammikuun puolella vasta - salilla käymisen merkeissä. Omistan siis valmiiksi jo Suunnon sykemittarin, joten perehdytään tässä myös hieman vertailun vuoksi myös siihen sekä tähän aktiivirannekkeeseen, joka vaatii itsensä lisäksi myös puhelimen, joka on yhteensopiva Fitbit rannekkeen kanssa.






Ensivaikutelma
Itse laite muljautetaan kumisen rannekkeen sisältä
Laite irroitettuna

Kuvista päätellen mitään isompaa teknistä laitetta en edes odottanut. Paketissa mukana tuli 2kpl rannekkeita(pieni sekä iso). USB adapteri tai miksi sitä nyt kutsutaan, eli saadaan yhteys läppäriin / tietokoneeseen, laturi(USB) ja pieni ohjevihkonen mistä ei kauheesti apua, koska tarkemmat ohjeet on siirretty internetin puolelle. Tekniikkaa ymmärtävälle tämä ei tuota hankaluutta, mutta vähemmän tietävälle saattaa ongelmia/ihmeteltävää alkuun tulla, vaikka todellisuudessa laitetta on melko yksinkertainen käyttää kunhan parit jipot ymmärtää. Ja kun ne ohjeet sieltä netistä saadaan auki niin eiköhän sillä päästä alkuun.

Ranneke istui käteen mukavasti, toki reunat ois voinut muotoilla pyöreämmin. Ranneke oli heti käyttövalmis, mutta latasin akun täyteen, jotta saan testattua myös akun kestoa. Näyttöä rannekkeessa ei ole, joten kommunikointi laitteen kanssa toimii pääsääntöisesti tulkitsemalla rannekkeessa näkyviä valoja tai sitten puhelimen / laitteen kanssa joka on synkronoitu rannekkeen kanssa. Vaikka "näyttö" puuttuukin ei sitä aktiivisuusranneke tarvitse, ellei halua eriksee pitää kellona. Kello/näyttö tuo vain rannekkeeseen lisää kokoa ja kun ranneketta on tarkoitus pitää lähes kokoajan niin mielellään erottelen kellon ja rannekkeen erikseen. Rannekkeessa ei ole ollenkaan nappeja eli "kommunikointi" tapahtuu näpäyttämällä ranneketta nopeasti 4-5 kertaa, jolloin ranneke vaihtaa moodia ja vaihtoehtoisesti puhelimella sovelluksen kautta säätämällä.

USB-Laturissa
Materiaali on kumista, eikä lehtiartikkelien mukaan ainakaan itsellä kyseisestä Fitbit rannekkeesta mitään ihottumaa tullut. Itse tekninenlaite on kumisen rannekkeen sisällä joka lähtee ns. "muljauttamalla" sieltä, jonka jälkeen laite voidaan laittaa latautumaan ja tarvittaessa kuminen ranneke osa putsailla, koska väliin pääsee helposti likaa.

Testissä

Yli kahden viikon käytön jälkeen ranneke on toiminut niinkuin pitänytkin ja itse laitteen ominaisuuksista olen tyytyväinen. Erityismaininta herätyskellosta - ranneke alkaa tärisemään hillitysti eikä erillistä äänellistä herätystä tarvitse. Herätys säädetään Fitbit ohjelmiston kautta, joka on tietysti pikkusen vaivalloista.

Ranneke mittaa askelia ja ihan hyvin näytti toimivan, vaikka olen kuullut et haamuaskelia tahtovat kaikki rannekkeet ottavan. Ehkä se kuuluu asiaa kun kuitenkin ranneke on kädessä ja käden liike saattaa heittää 100-500 askelta yli per päivä. Ohjelmiston oletuksena pitäisi päivittäin kävellä 10 0000 askelta, joka ei itselläni tullut täyteen, mutta 8000-9000 pintaan työpäivänä milloin sain enemmän liikuskella.

Myös jos liikut erittäin aktiivisesti: Juosten, soutaen yms yms niin ranneke mittaa kauanko olet tehnyt tätä. Ja oletuksena ohjelmasta löytyy 30min aktiivista urheilua/liikuntaa. Tätä en saanut täytettyä oikeen. Saliurheilussa 0min. Eli ei ota huomioon muita lajeja.

Ranneke kesti testijakson ajan hyvin vettä ja olikin huoletta suihkussa matkassa. Ikävästi jää vettä rannekkeen ja laitteen väliin, mutta kyllä se sieltä ajan kanssa haihtuu. Välillä tuntui että piti ranneke erikseen putsailla saippualla, koska materiaali vaikutti bakteereja keräävältä.

Mielenkiintoisimmaksi ominaisuudeksi laskisin suoraan unenseurannan, jossa ranneke näpäytetään "uni moodiin", jonka jälkeen ranneke seuraa yönaikaisia valveillaoloa sekä unta yleensäkkin. Tämä perustuu siihen kuinka levottomasti nukut eli toisinsanoen heilutat kättä yön aikana. Mutta mielestäni jollain tapaa toimii ja mielenkiintoista seurata pidempää aikaväliä.

Sykemittari vs aktiiviranneke

Henkilökohtaisesti sykemittarista pystyn seuraamaan urheilusuorituksia / rasitusta paremmin kuin aktiivirannekkeesta. Ranneketta suosittelen enemmän ihmiselle, joka harrastaa kävelyä tai juoksemista ja töissä oiva apuväline, jos on esimerkiksi toimistotyössä, jossa ei paljon tule käveltyä. Ranneke seuraa päivittäistä kävelyäsi ja unta, joka osittain antaa tietoa siitä miten minäkin päivänä olet liikkunut. Kun taas sykemittari sopii paremmin useampaan erilaiseen urheilulajiin mm. salilla käydessä tärkein seuraamani asia on syke ja harjoituksen kesto. Sykemittari ei sovellu taas päivittäiseen käyttöön niin hyvin, koska usea sykemittari toimii edelleen sykevyön avulla ja päivän kuluessa tuntuu vyön käyttäminen epämukavalta.

Voisinkin suositella aktiiviranneketta ihmiselle, joka haluaa pitää kiinni päivittäisestä liikkumisesta ja sykemittaria taas niille, jotka harrastavat urheilua hieman enemmän, syke tärkeä kriteeri sekä niille jotka harrastavat sellaisia lajeja, missä aktiivirannekkeen "stepperi" on hyödytön.
Ranneke vesilasissa. Hyvin kestää vettä :-)

Plussat & Miinukset

+ Sopivan kokoinen ja tyylikäs
+ helppo käyttöinen
+ ohjelmistoa mukava käyttää
+ toimii niinkuin pitääkin
+ akku kestää yllättävän pitkään

- ohjelmistossa itselleni turhaa raportoitavaa(veden kulutus,mitä tullut syötyä yms)
- rannekkeen kastuessa vesi kerääntyy paikkoihin, josta ei kuiva kunnolla
- ei sovellu kaikkeen liikuntaan

Yhteenveto

Ranneke on ihan mukava apu ja muistuttaa hyvin tarvittavasta liikkumisesta päivittäin ja näet onko omat tavoitteesi saavutettu. Raportteja ja tuloksia on helppo seurata Fitbit sovelluksesta ja jos intoa riittää niin voit raportoida sovelluksessa syömiset ja juomiset myös ylös niin saat luultavasti enemmän irti sovelluksesta. Se sopii kaikenikäisille ja kokoisille ja voi olla avain aktiivisempaan elämään.

Aktiivirannekkeita sekä muita mobiilitarvikkeita http://www.mobilefun.fi/








10.2.2015

Laite arvosteluja osa 1 (Galaxy S3 tehoakku)

Kirjoitellaan hieman aiheesta muuallekkin välissä ja tottakai siinä sivussa vetreytetään muistia salamoiden käytöstä ja itse kuvaamisesta.

Kamera,salama ja kaiutin suojassa syvennyksessä
Ostin tuossa veljeltäni Samsung S3 puhelimen mitä hän ei enään itse käytä ja kun en henkilökohtaisesti tarvitse aina sitä uusinta uutta mitä kaupasta löytyy. Ja yleensä tuliterästä puhelimesta joutuu maksamaan itsensä kipeäksi. Puhelimessa oli ostaessani pientä vikaa eli saattoi välillä sammua itsestään eikä akku pitänyt kovin pitkään, joten luultavasti tarvitsi vain uuden akun.

http://www.mobilefun.fi/ kanssa yhteistyössä heiltä löytyi käyttötarkoitukseen sopiva ja tehokas akku, jonka sain testikäyttöön. Yleisesti ottaen akut eivät nykyisin älypuhelimissa kestä juuri päivää pidempää, joten silmään sattui ensimmäisenä  Galaxy S3 tehoakku ja kuori - 4300mAh jossa akun kestoa pitäisi löytyä. Joten tutkitaan tarkemmin kyseistä tuotetta...

Ensivaikutelma

Paketissa tuli mukana akku sekä takakuori - mikä on vakio kuorta paljon paksumpi ja näyttää hieman pulkalta(lapsille mieluisa näin talvella), mutta on pakollinen, koska akku on 2 normaaliakun paksuinen. Akku istuu puhelimeen samalla tavalla kuin normaali ja kuori taas on erittäin liukasta materiaalia, jonka kanssa olikin hieman alkuun ongelmia. Akussa oli ensimmäisen käynnistyksen jälkeen n.60% virtaa ja hyvä näin, koska tyhjänä akku menettää tehonsa.

Puhelin ilmoittaa n. päivän akunkestoa (63%)
Käytössäni on siis valkoisella kuorella, joka näyttää vähän hassulta ja tekee muovisen näköiseksi puhelimen, mutta eipä tuo niin värillä väliä. Vaihtoehtoja tietääkseni vain musta ja valkoinen.

Kahden viikon kokeilussa

Alussa akku ei tahtonut kestää normaalia akkua pidempää ja virta loppui noin päivän käytön jälkeen, mutta huolellisen latauksen jälkeen ja akun kuluttamisen loppuun asti alkoi se toimia niinkuin pitääkin. Akku kestää noin 2 päivää normaalilla käytöllä vrt. normaaliakkuun jossa käyttöaika n. päivä. Huomiona normaaliakku on 2100mAh ja tehoakku 4300mAh

Vasen normaali, Oikea tehoakku
Kuori taas ei omaan silmään eikä käteen sovi kovin hyvin. Liukas, "väärän" -mallinen ja muutamat kerran tiputtaneena akku ja kuori lentelevät huolella pitkin lattiaa. Kunnon otetta ei puhelimesta saa ja vaatii vähän totuttelua, jonka jälkeen käyttö menettelee. Painoakin uusi akku toi lisää, mutta tämä ei ainakaan minua haitannut.

Paksuutta huomattavasti enemmän. 
Huomiona, että käytössäni on vanhemman mallin Galaxy S3 puhelin ja toimii vanhemmalla Android -järjestelmällä. Vasta näytti tulevan päivitys uudempaan malliin, jossa akunkesto tuplaantui. Vaikuttaa siltä, että uudemman mallin puhelimessa kestää saman verran akku(norm. akulla) kuin tällä vanhemmalla (tehoakulla). Ja tämä tehoakku käy sekä vanhempaan, että uudempaan malliin, joten voisin kuvitella päivityksen myötä uudemmassa S3 mallissa tehoakulla löytyvän käyttöaikaa jopa 3-4pv riippuen käytöstä. Eri todella pitkään!
Kuori irroitettuna

Yhteenveto

Yleisesti ottaen tyytyväinen tuotteeseen ja tulen jatkossa käyttämään kyseistä akkua eikä tarvetta vaihtaa normaaliin. Vaikka puhelimen ulkoasu menee rumemmaksi, painoa tulee lisää ja puhelimen ote heikkenee niin kyllä sitä mieluummin kaksi päivää käyttää lataamatta kuin huolehtien jatkuvasti siitä, että riittääkö akku päivän ajaksi.

Jos ylläolevat negatiiviset asiat eivät haittaa ja tärkeintä on akunkesto niin suosittelen kyllä akun laittamaan ja voisin kuvitella hyväksi kaveriksi matkoille tai esimerkiksi kun lähdetään patikoimaan eikä virtaa ole saatavilla niin saadaan maksimaalinen akunkesto reissua varten.

Mobilefunin ilmoittama hinta akulle+kuorelle on sopiva, mutta kaipaisin kyllä kuoriin lisää värisävyjä / kuvia. 







2.1.2015

Vuoden ensimmäiset kuvat 2015

En kirjoittele enään paljon tänne blogiin ja mennyt fiilis kirjoittamiseen, mutta nyt pitkästä aikaa kuvia katsellessa ja arkistoiden/järjestellen ajattelin muutaman kuvan tänne näytille heittää.











30.6.2014

Veho Muvi X-lapse

Sain tossa vastikään testiksi pari kamerapuhelin / DSLR -tarviketta, josta nyt kirjoitan pientä kokemusta mitä mieltä olen otsikossakin mainitussa Muxi X-Lapse:sta.

Jos ette tiedä mitä timelapse -valokuvaaminen on niin käykäähän vilkaisemassa mm. Youtubesta , joka selkeyttää aikalailla miten homma menee. Yksinkertaisuudessaan timelapse videoita otetaan valokuvaamalla Still -kuvia tietyin väliajoin mm. 30 sekunnin välein tai pidemmällä aikavälillä. Hyvät ja laadukkaat timelapse:t ovat yleensä pitkiä sessiota, joten yhteen pätkään voidaan kuvata tuhansia ja taas tuhansia kuvia, jotta saadaan haluttu lopputulos. Aikaa joutuu käyttämään kuvaamiseen huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi videopätkän tekemiseen. Vaikka hommaha ei ole lähelläkään sitä.

Kun still -kuvat on otettu niin sitten ne yhdistetään toisiinsa niin, että saadaan liikkuvaa kuvaa. Tärkeä muistaa ajoitus kuvien vaihdannan kesken. Liian hitaasti vaihtuva on kuin powerpoint -esitys ja liian nopeasti vaihtuva on semmonen pöllähdys, ettei kerkee saada mitään selvää. Kuviahan pitää olla tarpeeksi paljon ja niin, ettei kuvien vaihdannan välissä ole hirveesti tapahtunut muutoksia(ettei video menisi taas liian sekalaiseksi).

Tässä siis vähä tarinaa minun näkökulmasta. En ole ottanut mitään isompia timelapse kuvauksia, mutta suurinpiirtein osaan sellaisen tehdä ja tässä tapauksessa kun kokeilin ks. laitetta niin tein sen puhelimella, joka osasi tehdä ajoituksen oikein eikä tarvinnut itse oikeastaan tehdä muuta kuin odottaa :-)



Laitteen tutkiskelua

Ensimmäisenä paketin avattua kiinnitin huomiota laitteen muovisuuteen. Suurinosa laitteesta oli muovia, toki päälyosa miellyttäväntuntoista materiaalia. Kiinnitykset yläosassa sekä alhaalla oli tutut, joten sopii kiinnitellä kameraan tai jalustaan.

Laitteessa ei toimi sähköllä kuten aluksi kuvittelin vaan, ihan "vedettävällä" kierrejousella vai miten nää munakellot toimii? Eli täysin samanlainen tikitys kuuluu laitteesta kun laitetaan minuutteja, toisaalta ihan hyvä niin eipähän tarvi kantaa eriksee pattereita tai virtaa mukana.

Kuvassa näkyy laitteen päälypuolisko. Päälimmäinen osa on tosta puhelimelle tarkoitettu, mihin se saadaan poikettain kiinnitettyä.


Alemmassa kuvassa näkyy taas kiinnitykset mm. järkkärille. Ihan laadukkaannäköinen kierre

Muvi hieman pölyssä, kovan käytön vuoksi, koska siitepölykausi! 

Pohjassa on pienet tassut, jolla pysyy ilman jalustaa pystyssä. HUOM! vain kamerapuhelimen kanssa, tai sitten pikkuisen pokkarin. Nimittäin laite ei paina juuri mitään ja voitte kuvitella kun lyödään päälle järkkäri vähänkään pidemmällä objektiivilla...

Pohjassa on kivasti kuitenkin metallia, joka tukee kokonaisuutta edes jonkin verran.


Miten laite toimii ja mihin sitä käytetään?
Joo ihan jännännäköinen kapistus, mutta varmaa moni ihmettelee, että mitä tällä Muvilla sitten tekee. Timelapse -videoita voit nimittäin ottaa ilman tätä, mutta JOS SINÄ haluat lisä maustetta siihen niin tämä tai tämäntyyppinen laite on pakollinen hankinta.

Muvi X-lapse kääntää kameraa / puhelinta hiuksenhienosti kuvauksen ollessa päällä, eli samaan aikaan kun timelapse ottaa kuvia esimerkiksi auringonlaskusta(joka joka kuvassa näkyy hieman erilailla) niin timelapse kääntää sommittelua ja näyttää laajemman kokonaisuuden. Mielestäni siis piristää kuvaamista siinä mielessä, että saadaan kuva elämään entistä paremmin.


Harjoittelua ja testiä älyttömällä puhelimella

Uhrataan oma "iskun ja vedenkestävä" Xcover 2 kiinni ja aletaan kuvailemaan. Kamera istuu hyvin Muviin, kiinnikkeet ovat erittäin jäykät ja sopii myös ohuemmalle puhelimelle loistavasti. Pystyasentoon tuskin kameraa saa laitettua, mutta nykyään suurinosa kuvista (myös puhelimella) otetaan vaakatasossa.


Tarvitaan myös ohjelma

Ja lopuksi tarvitaan tietysti se timelapse ohjelma, jolla kuvat otetaan! Omassa puhelimessani ei ainakaan normaalista kamerasovelluksesta löytynyt vaihtoehtoa, että kamera ottaisi kuvia tietyin väliajoin, joten jouduin turvautumaan Play-kaupan antimiin(Anroid sovelluskauppa). Sieltä sitten sellainen kuin Droid Timelapse käyttöön. Sen jälkee opetella vähän ohjelmaa miten homma toimii ja ei muutakuin testaamaan.



Kuvassa näkyy Droid Timelapse. Erittäin helppokäyttöinen ja suhkot monipuolinen vaikka ilmaisversio onkin. Sinistä painiketta painamalla kamera alkaa ottamaan kuvia tietyin väliajoin ja sitten jos haluat lopettaa tietyssä kohtaan niin samasta kohtaan punaista painiketta. So Simple! Mutta kamerasta löytyy sitten näitä muita säätöjä, jotka pitää kokeilemalla selvittää mm. millä välillä kuvat otetaan, maksimi pituus videolle ja paljon muita.

Pitää vähän selvittää millä välillä kuvat kannattaa ottaa, kun pitää huomioida myös Muvin nopeus kääntymisessä. Mutta pienen taistelun ja säätämisen jälkeen hoksasin idean miten kuvaa otetaan ja sainkin jonkinlaisen testipätkän otettua. Lyhyt ja ytimekäs parvekkeelta, ehkäpä otan joskus jollekki reissulle mukaan ku nätisti menee vaikka repussa matkassa.




Jep. Tämmöstä laatua sitten. Ainakin Droin timelapsessa näyttäisi olevan, että saa Full HD -resolla kuvattua, mutta kun siirsin koneelle niin tulikin sitte pikkuresolla oleva video. Noh tämmöstä se on tämän puhelimen kanssa. KATSOKAA VIDEO PIKKURUUDUSSA, sillä kokonäytöllä se näyttää just niin hyvältä kuin voitte vain kuvitella. Pääasia, että idea tulee selväksi

Muvi järkkärissä

Alunperin olikin tarkoitus kuvata Nikonilla timelapse pätkä, vähän laadukkaampi ja pidempi. Mutta suoraansanottuna pienenpieni Muvi on ihan liian heppoinen ja pieni ison järkkärin pohjassa, jossa akkukahva ja suuri sekä painava objektiivi. Ehkäpä pienellä järkkärillä saattaa saada kuvattua, mutta oma painoi ihan liian paljon. Laite lähes vääntyi painosta, joten en uskaltanut sen enempää kokeilla.

Laitoin sitten kevyen 50mm 1,8D objektiivin kiinni, joka vähä tasapainoittaa runkoa ja katohan! Sehän alkoi toimimaan jotenkuten. Vähän tahtoi Muvi "munakello" takkuilla nakutuksessa, mutta kyllä se just ja just jaksoi pyörittää kameraa sen n. 160 astetta.

300 kuvan pätkän otin, mutta en saanut taiottua koneella kunnon videota siitä ja se oli myös partsilta otettu, joten päätin parhaaksi poistaa kuvat ja ottaa toisten paremmilta paikoilta mielenkiintoisemman timelapsepätkän.

Ja loppuarvostelu tiivistettynä

+pieni koko
+kiinnitykset
+helppokäyttöisyys

-ei sovi järjestelmäkameroille
-ruostuu helposti(yksi yö parvekkeella ollut)
-hinta
-ei harrastekäyttöön

Eli ihan hauska "lelu". Jos joku oikeasti kuvaa tosissaan kamerapuhelimella timelapse:a  niin sitten ihan hyvä ostos, mutta en kyllä missään nimessä suosittele ostamaan järjestelmäkameraa. Hinnaltaan ihan liian kallis. Katsoin juuri, että Clas Ohlsonilta saa 5e munakellon niin kyllä suhteuttaisin hinnan siihen 10e hujakoille, koska laite toimii täysin munakellon tavoin, ainoastaan hienompi ulkonäkö ja kiinnitykset lisänä.

Tämä on toisaalta ihan kiva, jos silloin tällöin tulee jotain ideoita vääntää puhelimella timelapse, mutta isommalle käytölle ainakaan henkilökohtaisesti en taida ottaa, koska ens aa käytettyä laitetta järkkärissäni mitä käytän valokuvaamiseen.

Jos kuitenkin joku innostui tästä postauksesta ja haluat päästä kokeilemaan, niin Muvi löytyy MobileFun verkkokaupasta.

Kaupasta löytyy myös paljon eri tarvikkeita pääsääntöisesti puhelimiin.