30.6.2014

Veho Muvi X-lapse

Sain tossa vastikään testiksi pari kamerapuhelin / DSLR -tarviketta, josta nyt kirjoitan pientä kokemusta mitä mieltä olen otsikossakin mainitussa Muxi X-Lapse:sta.

Jos ette tiedä mitä timelapse -valokuvaaminen on niin käykäähän vilkaisemassa mm. Youtubesta , joka selkeyttää aikalailla miten homma menee. Yksinkertaisuudessaan timelapse videoita otetaan valokuvaamalla Still -kuvia tietyin väliajoin mm. 30 sekunnin välein tai pidemmällä aikavälillä. Hyvät ja laadukkaat timelapse:t ovat yleensä pitkiä sessiota, joten yhteen pätkään voidaan kuvata tuhansia ja taas tuhansia kuvia, jotta saadaan haluttu lopputulos. Aikaa joutuu käyttämään kuvaamiseen huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi videopätkän tekemiseen. Vaikka hommaha ei ole lähelläkään sitä.

Kun still -kuvat on otettu niin sitten ne yhdistetään toisiinsa niin, että saadaan liikkuvaa kuvaa. Tärkeä muistaa ajoitus kuvien vaihdannan kesken. Liian hitaasti vaihtuva on kuin powerpoint -esitys ja liian nopeasti vaihtuva on semmonen pöllähdys, ettei kerkee saada mitään selvää. Kuviahan pitää olla tarpeeksi paljon ja niin, ettei kuvien vaihdannan välissä ole hirveesti tapahtunut muutoksia(ettei video menisi taas liian sekalaiseksi).

Tässä siis vähä tarinaa minun näkökulmasta. En ole ottanut mitään isompia timelapse kuvauksia, mutta suurinpiirtein osaan sellaisen tehdä ja tässä tapauksessa kun kokeilin ks. laitetta niin tein sen puhelimella, joka osasi tehdä ajoituksen oikein eikä tarvinnut itse oikeastaan tehdä muuta kuin odottaa :-)



Laitteen tutkiskelua

Ensimmäisenä paketin avattua kiinnitin huomiota laitteen muovisuuteen. Suurinosa laitteesta oli muovia, toki päälyosa miellyttäväntuntoista materiaalia. Kiinnitykset yläosassa sekä alhaalla oli tutut, joten sopii kiinnitellä kameraan tai jalustaan.

Laitteessa ei toimi sähköllä kuten aluksi kuvittelin vaan, ihan "vedettävällä" kierrejousella vai miten nää munakellot toimii? Eli täysin samanlainen tikitys kuuluu laitteesta kun laitetaan minuutteja, toisaalta ihan hyvä niin eipähän tarvi kantaa eriksee pattereita tai virtaa mukana.

Kuvassa näkyy laitteen päälypuolisko. Päälimmäinen osa on tosta puhelimelle tarkoitettu, mihin se saadaan poikettain kiinnitettyä.


Alemmassa kuvassa näkyy taas kiinnitykset mm. järkkärille. Ihan laadukkaannäköinen kierre

Muvi hieman pölyssä, kovan käytön vuoksi, koska siitepölykausi! 

Pohjassa on pienet tassut, jolla pysyy ilman jalustaa pystyssä. HUOM! vain kamerapuhelimen kanssa, tai sitten pikkuisen pokkarin. Nimittäin laite ei paina juuri mitään ja voitte kuvitella kun lyödään päälle järkkäri vähänkään pidemmällä objektiivilla...

Pohjassa on kivasti kuitenkin metallia, joka tukee kokonaisuutta edes jonkin verran.


Miten laite toimii ja mihin sitä käytetään?
Joo ihan jännännäköinen kapistus, mutta varmaa moni ihmettelee, että mitä tällä Muvilla sitten tekee. Timelapse -videoita voit nimittäin ottaa ilman tätä, mutta JOS SINÄ haluat lisä maustetta siihen niin tämä tai tämäntyyppinen laite on pakollinen hankinta.

Muvi X-lapse kääntää kameraa / puhelinta hiuksenhienosti kuvauksen ollessa päällä, eli samaan aikaan kun timelapse ottaa kuvia esimerkiksi auringonlaskusta(joka joka kuvassa näkyy hieman erilailla) niin timelapse kääntää sommittelua ja näyttää laajemman kokonaisuuden. Mielestäni siis piristää kuvaamista siinä mielessä, että saadaan kuva elämään entistä paremmin.


Harjoittelua ja testiä älyttömällä puhelimella

Uhrataan oma "iskun ja vedenkestävä" Xcover 2 kiinni ja aletaan kuvailemaan. Kamera istuu hyvin Muviin, kiinnikkeet ovat erittäin jäykät ja sopii myös ohuemmalle puhelimelle loistavasti. Pystyasentoon tuskin kameraa saa laitettua, mutta nykyään suurinosa kuvista (myös puhelimella) otetaan vaakatasossa.


Tarvitaan myös ohjelma

Ja lopuksi tarvitaan tietysti se timelapse ohjelma, jolla kuvat otetaan! Omassa puhelimessani ei ainakaan normaalista kamerasovelluksesta löytynyt vaihtoehtoa, että kamera ottaisi kuvia tietyin väliajoin, joten jouduin turvautumaan Play-kaupan antimiin(Anroid sovelluskauppa). Sieltä sitten sellainen kuin Droid Timelapse käyttöön. Sen jälkee opetella vähän ohjelmaa miten homma toimii ja ei muutakuin testaamaan.



Kuvassa näkyy Droid Timelapse. Erittäin helppokäyttöinen ja suhkot monipuolinen vaikka ilmaisversio onkin. Sinistä painiketta painamalla kamera alkaa ottamaan kuvia tietyin väliajoin ja sitten jos haluat lopettaa tietyssä kohtaan niin samasta kohtaan punaista painiketta. So Simple! Mutta kamerasta löytyy sitten näitä muita säätöjä, jotka pitää kokeilemalla selvittää mm. millä välillä kuvat otetaan, maksimi pituus videolle ja paljon muita.

Pitää vähän selvittää millä välillä kuvat kannattaa ottaa, kun pitää huomioida myös Muvin nopeus kääntymisessä. Mutta pienen taistelun ja säätämisen jälkeen hoksasin idean miten kuvaa otetaan ja sainkin jonkinlaisen testipätkän otettua. Lyhyt ja ytimekäs parvekkeelta, ehkäpä otan joskus jollekki reissulle mukaan ku nätisti menee vaikka repussa matkassa.




Jep. Tämmöstä laatua sitten. Ainakin Droin timelapsessa näyttäisi olevan, että saa Full HD -resolla kuvattua, mutta kun siirsin koneelle niin tulikin sitte pikkuresolla oleva video. Noh tämmöstä se on tämän puhelimen kanssa. KATSOKAA VIDEO PIKKURUUDUSSA, sillä kokonäytöllä se näyttää just niin hyvältä kuin voitte vain kuvitella. Pääasia, että idea tulee selväksi

Muvi järkkärissä

Alunperin olikin tarkoitus kuvata Nikonilla timelapse pätkä, vähän laadukkaampi ja pidempi. Mutta suoraansanottuna pienenpieni Muvi on ihan liian heppoinen ja pieni ison järkkärin pohjassa, jossa akkukahva ja suuri sekä painava objektiivi. Ehkäpä pienellä järkkärillä saattaa saada kuvattua, mutta oma painoi ihan liian paljon. Laite lähes vääntyi painosta, joten en uskaltanut sen enempää kokeilla.

Laitoin sitten kevyen 50mm 1,8D objektiivin kiinni, joka vähä tasapainoittaa runkoa ja katohan! Sehän alkoi toimimaan jotenkuten. Vähän tahtoi Muvi "munakello" takkuilla nakutuksessa, mutta kyllä se just ja just jaksoi pyörittää kameraa sen n. 160 astetta.

300 kuvan pätkän otin, mutta en saanut taiottua koneella kunnon videota siitä ja se oli myös partsilta otettu, joten päätin parhaaksi poistaa kuvat ja ottaa toisten paremmilta paikoilta mielenkiintoisemman timelapsepätkän.

Ja loppuarvostelu tiivistettynä

+pieni koko
+kiinnitykset
+helppokäyttöisyys

-ei sovi järjestelmäkameroille
-ruostuu helposti(yksi yö parvekkeella ollut)
-hinta
-ei harrastekäyttöön

Eli ihan hauska "lelu". Jos joku oikeasti kuvaa tosissaan kamerapuhelimella timelapse:a  niin sitten ihan hyvä ostos, mutta en kyllä missään nimessä suosittele ostamaan järjestelmäkameraa. Hinnaltaan ihan liian kallis. Katsoin juuri, että Clas Ohlsonilta saa 5e munakellon niin kyllä suhteuttaisin hinnan siihen 10e hujakoille, koska laite toimii täysin munakellon tavoin, ainoastaan hienompi ulkonäkö ja kiinnitykset lisänä.

Tämä on toisaalta ihan kiva, jos silloin tällöin tulee jotain ideoita vääntää puhelimella timelapse, mutta isommalle käytölle ainakaan henkilökohtaisesti en taida ottaa, koska ens aa käytettyä laitetta järkkärissäni mitä käytän valokuvaamiseen.

Jos kuitenkin joku innostui tästä postauksesta ja haluat päästä kokeilemaan, niin Muvi löytyy MobileFun verkkokaupasta.

Kaupasta löytyy myös paljon eri tarvikkeita pääsääntöisesti puhelimiin.