27.5.2013

Kultainen Nallikari

Alkaa jalka pikkuhiljaa toimia, joten pystyy jo paljon paremmin käymään ihmisten ilmoilla katselemassa ja kuvailemassa. Tällä kertaa olikin mukava keli niinkuin nyt monena päivänä ja Nallikarissa sopivasti edukseen.

Olen käynyt useampana kesänä kuvaamassa Nallikarissa ja aina sieltä saa jotain uutta ja mukavaa ruutua otettua. Tällä hetkellä sielä on vielä rakennushommat kesken ja kaivinkoneita sun muita vehkeitä olikin havaittavissa. Myös rantaa ja kävelykatuja uusitaan ja parannellaan - mitä nyt keskeneräisestä voi sanoa, niin hyvältä vaikuttaa ja varmasti viihtyisäksi ranta tullaan saamaan.





Skeittareita

Jätin tarkoituksella suhkot paljon taivasta näkyville. Näin saa enemmän tilavuutta ja kohde tulee paremmin myös hyvin esille. Liukusävyt oli myös sen verran mahtavat, että myös se yksi hyvä syy jättää pelkistettyä taivasta näkyville entistä enemmän.

24.5.2013

Köyhän miehen makroilua

Makroa en omista, joten miksenpä ideoisi itselleni sellaista? Aikaisemmin olenkin tästä jo kirjoittanut miten homma toimii, joten en ala toisteleen aikaisempaa postausta vaan sen voi lukea Täältä! - Eli tuolla postauksessa on kuvia millaisella tekniikalla kuvat on toteutettu.

Mitään erikoisempaan teknistä tuntemusta en osaa tästä linssistä objektiivin edessä sanoa, mutta tekniseltä laadultaan pelkällä linssielementillä saa ihan vaikuttavia kuvia ja vaikuttaisi toi laatukin olevan parempaa mitä saa aikaiseksi kaupassa myytävillä suurennuslinsseillä mm. Raynox. En tiedä saako niitä edes järjestelmäkameroihin, mutta kompakteihin kameroihin ainakin on myynnissä.

Makro-objektiivin tasolle ei luultavasti päästä, mutta en usko, että ihan älyttömästi heittää mitä olen täysikokoisia kuvia tarkastellut(100% koossa). Ainoastaan reunapiirrossa on moittimista. Linssi ei ole oikein istuva ainakaan Nikkorin 35-70mm eteen niin tällöin se tahtoo tehdä semmosta "vauhdintuntuista efektiä" kun taas 50mm 1.8D objektiivin edessä tämä ilmiö jää vähemmälle ja kuva ei näytä niin paljon sellaiselta kuin kuva olisi otettu suurennuslasin lävitse.

Nythän tämä viritelmä oli siis ensimmäistä kertaa käytössä pihalla kuvatessa ja mitään kiinnitystähän tässä ei ole vaan ja ainoastaan pidän toisella kädellä kamerasta kiinni ja toisella tästä linssielementistä. Tarkoittaen, että itse kuvaamisesta ei hirveesti pääse nauttimaan kun pitää toisella kädellä säätää tarkennusrengasta ja muista asetuksia ja vasta lopuksi pitää vakaasti tätä linssiä objektiivin edessä.

Noh hyviä suurennoksiahan sitä oli tarkoitus ottaa, eikä sitä hyvää kuvausergonomiaa/ asentoa. Ehkäpä ens kerralla käytän vähän ilmastointiteippiä apuna tai alan tutkailee jotain toimivampaa ratkaisua tälle mm. jotain kiskoa tai kiinnitystä, jonka saa nopeasti kiinni ja irti. Tiedä sitten

Pihapuun nuppua leveys päästä päähän n. 1 - 1 ½ cm. Pientä siis on.

Myös jokin pihapuun alkua. Jotta kuvasuhde tulisi ilmi niin varsi on noin 2-4mm paksu

Tämä nyt ei ole makro, mutta samalta kuvaussessiolta tuli ja pidin sen verran tästä, että tännehän tää joutaa useammalle silmäparille :-)

Aukkona kahdessa ylimmässä makrokuvassa olen käyttänyt F/11-16 arvoa, joka tuo edes hitusen syväterävyyttä. En tiedä kuinka tarkkoja oikeat makro-objektiivit ovat syväterävyyden suhteen, mutta tämä tuntuu reagoivan turhankin agressiivisesti. F/8 on varmaan aika minimi millä aukolla voi kuvata, joten jos tällä tekniikalla meinaa hyviä kuvia saada niin saa sitä valoa olla tarpeeksi ja terävyyttä aukolla säätäen ihan reippaasti.

Täytyy vielä jatkaa harjoituksia ja kattoa mihin kaikkeen tällä pystyy. Jos sais jotain elävääkin kuvaan kunhan saan paremman kiinnityksen aikaiseksi.

23.5.2013

Mitä saa aikaan kotipihalta?

Tuo otsikko tulikin ensimmäisenä mieleen mitä nyt lähipäivinä olen tehnyt. Kerrotaan nyt sen verran, että mulla on jalka operoitu, joten en kovin pitkiä matkoja pysty kulkemaan saati sitten jonnekkin metsään kuvailemaan. Joten pääpiirteittäin olen kuvannut pihalla mitä nyt mieleen juolahtaa ja sattuu eteen tulemaan. Suurimmaksi osaksi olen ottanut aurinkoa ja kamera kuitenkin ollut hollilla, jos on sattunut jotain mielenkiintoista kuvattavaa pihalle tulemaan. Toisinsanoen olen odottanut valokuvien tulevan luokseni!

Kuulostaa tylsältä ja sitä se suurinpiirtein onkin. Ikävintä yleisesti tässä on se, että suurinosa, joka omistaa järjestelmäkameran ja harrastaa mukamas valokuvausta ei pääse terveillä jaloilla kotipihaa pidemmäksi kuvaamaan. Tarkoitan nyt enemmän ns. aloittelevia luontokuvaajia, jotka haluavat ottaa hienoja kuvia kasveista ja eläimistä yms.

Paljon näkee kuvia, jossa juuri tämä aloitteleva luontokuvaaja ottaa kuvan linnusta tai jostakin kukkaruukusta, jossa on hieno kasvi. Taustalla sitten pönöttää ulko-ovi bokehin peitossa tai naapurin emäntä. Noh ehkäpä tämä on jonkun mielestä hienoa ja kuvilla on paljon tunne-arvoa, mutta olen sitä mieltä, että jos ne terveet jalat omistaa ja haluaa hienoja kuvia, niin harvemmin ne kuvat kotipihalta tulee/syntyy/otetaan...

Että semmosta, mutta nytten päästään näihin omiin kuviin, jotka ovat otettu vähemmän terveen jalan kanssa ja sellaisista syistä, että pidemmäs ei oikee vielä ole asiaa.






Viimeiseen kuvaan sai kyllä vähä vauhdikkaammin keretä kun sattui olemaan tilanne päällä.

18.5.2013

Ghetto-meisinkiä

Olen tässä nyt ollut sairaslomalla vähä reilu viikon, joten kameran kanssa en ole päässyt oikeen minnekkään. Korkeintaan kotipihalla kuvia, jotka jää enemmänkin arkistoihin kuin julkaisuihin.

Lisätään vapulta kuvia, joita tuli otettua ajankuluksi, koska toi juhliminen jäi minulta vähemmälle. Tai no juhlin, mutta ilman sitä ilolientä :-D

Valokuvat on otettu pimeässä ja suurella ISO-arvolla, joten kohina liittyy kuviin eikä ole tekemällä tehty jälkikäteen. Hieman tunnelmaan sopivaa säätöä ja zombimaista tunnelmaa, koska ihmiset muuttuvat joka vappu kummallisesti zombimaiseen olemukseen...






Tulossa mahdollisesti valmistujaiskuviakin. Ainakin jotain keikkaan on tossa valokuvaajille kiireisenä 1.6.2013 päivänä. Suljin räpsyy luultavasti ympäri Suomea!

3.5.2013

Jäi hyvä kuva ottamatta...

Baareilu sikseen ja suunta kohti luontoa ja kevään antimia. Kävin ostamassa Sigman 150-500mm hieman maastoteippiä, jotta sai ainaki osittain peitettyä mustaa putkea ja sopii paremmin luonnon väreihin. Muuten tuli hyvä, mutta ilmeisesti teipin tartuntapinta oli sen verran vanhaa tai huonoa, että eihän se tahtonut pysyä objektiivissa kiinni. Laitoin sitten vähän muuta teippiä sekaan niin pysyy ainakin hetkisen.

Missasin ekalla kevään luontoreissulla upean kuvauskohteen ja se jäikin reissulta eniten harmittamaan. About 20minuuttia maltoin olla maastoutunut avohakkuulla säästetyiden puiden varjossa maastovarusteineen ja siinä ajankuluksi kuvailin Tilhiä ja muita yleisiä lintuja. Noh myös tikkaa joka sattui myös naputtelemaan puuta siinä vieressä.

Sitten kun päätin nousta ja lähteä jatkaan matkaa niin eiköhän komea ukkometso lennä n. 10metrin päästä. Lensi niin hiljaa, että huomasin vasta kun oli silmien kohdalla kun keskityin enemmän katsomaan mihin astun. Arvatkaa vaan oliko kamerassa asetukset kohdallaan...

Objektiivina oli kyllä 150-500mm, mutta sekin lukitettuna 150mm paikkeille ja asetukset manuaaliset ja tarkennus kerta-tarkennuksena, joten hätiköidysti pari kuvaa sain otettua todisteeksi, mutta ylpeä kuvista en todellakaan ole ja jäikin jälkeenpäin harmittamaan. Onkohan muille sattunut vastaavaa?

Eli tämmöinen hätäisen kuvan sain otettua. Toivottavasti vielä joskus saan sen paremman kuvan.

Muita kuviakin tuli, mutta yleisesti aika vähän. Kuvattavaa tai mitään mielenkiintoista ei niinkään sattunut silmään paria kuvaa lukuunottamatta. Hienot kelit oli ja sain otettua mielestäni oikein keväisiä kuvia. Tästä onkin mukava jatkaa kohti kesää.

Taidot voi olla vähä ruosteessa, onhan tässä tullu taas kuvailtua kaikenlaista muuta :)
Auringonvalo osui mukavasti puihin.

Vastavaloon kuusenoksia. Alkanut mukavasti jo vihertää




Myös tällaiset puolikkaat säästetään avohakkuulla


Auringonlaskua