28.4.2012

Kamera saapui takuuhuollosta - Lasku odotti

Päivitellääs taas hieman blogia. Tälle päivää aattelinkin julkaista ton videon, jota tuli kuvattua Hevimestassa. Taisi olla mainintaa aikaisemmassa postauksessa. Mitään kuvia ei edelleenkään ole kerennyt ottamaan, ehkä oottelen lumien sulamista sen aikaa, että pääsee kuvailee lintuja pellolla.

Videon editointi on aika surkeaa, myönnetään. Mutta pointtia hain itse videokuvaamisesta. Näin ensikertalaiseksi ei varmaan mikään paras, mutta kyllä ajaa hyvin asiansa ja täyspitkissä videoissa FullHD resoluutiolla ihan mielekästä katseltavaa. Tämä julkaistu versio on nettiin fiksumpi laittaa, joten se on pienempi kokoinen tarkoittaen, että pakkausta on, joka taas alentaa kuvanlaatua. Youtubessa olisi tietysti ollu mahdollista laittaa vaikka 720p resolle videon, mutta youtube ei nyt tällä kertaa tullut kysymykseen.

Video on katsottavissa TÄSTÄ jos linkissä vikaa niin voi ilmoitella kun alkujaan oli salasanan takana.

Kamera saapui takuuhuollosta - Lasku odotti

D7000 on kotiutunut ja näyttäisi tarkennus olevan kohdallaan ja oli myös tehty 50mm 1.8D objektiiville hienosäätö, jotta saa napsia tarkkoja kuvia. Ostamastani liikkeestä kameran huollosta kysyttäessäni sanoi menevän täysin vakuuden piikkiin, eikä mitään kustannuksia pitäisi minulle tulla. Mutta toisin oli. Kamera lähti huoltoon - Huolto kesti noin viikon, joka oli positiivinen asia ja takuuseen sisältyi myös kameran ja linssien puhdistukset. Sekin oli tehty perusteellisesti ja huolellisesti joten plussaa JAS-Tekniikalle.

Ainoa asia, joka jäi hampaankoloon oli kuitenkin se, että vanhempi 50mm linssi, jossa takuuta enään ei mennytkään ilmaisella käsittelyllä. Tarkoitus oli laittaa linssi mukaan varmistaen, että myös tällä primellä tulee tarkkoja kuvia ja kamera tarkentaa myös sillä sinne mihin pitääkin - En siis odottanut mitään laskua tästä!
Kun kamera tuli huollosta niin odottikin lasku siinä ja sen kustannus oli melkein objektiivin hinnan verran! Ei paljoa naurattanut siinä vaiheessa alkaa maksamaan objektiivin hintaa uudelleen.

Laskusta kävi ilmi, että linssi oli puhdistettu ja tehty hienosäätö, joka asetus löytyy kyllä itsekkin selailemalla kameran valikkoa JA TÄMÄN OLIN AIKAISEMMIN SÄÄTÄNYT ITSE. Huollossa käytetty aika linssin säätämiseen oli vajaa tunti ja tämä aika varmaankin minullakin menisi, mutta huoltotyö oli sen verran kallis ja jos sen olisi myös itse voinut tehdä. Sen verran kuitenkin tullut noita kameroita käsiteltyä, että ei olisi mikään iso homma ollut.

Asiasta olisi saanut kyllä ilmoittaa, eikä odotella yllätyslaskuja kun hakee kameran. Täytyy jatkossa tutustua huolella huoltofirmaan, jossa mainitaan tämä asia. Eli taisi kaatua asiakkaan tietämättömyyteen.. Mutta minkäs teet kun maksat. Niin ja sain tietysti puolenvuoden takuun objektiiviin, joka oletettavasti liittyy tarkennukseen. Entä jos poistaisin hienosäätöasetukset? Menisi varmaa takuuseen.

Kävi myös mielessä, että miksi objektiiveja joutuu noin paljon hienosäätämään. Nikonin kamera ja Nikonin linssi, joten oletetusti pitäisi tulla teräviä kuvia ilman, että tarvii erikseen alkaa asetuksia säätämään. Sitten kun laittaa Sigman 150-500mm kiinni niin mitään etu-/takatarkennusta ei ole havaittavissa vaan kuvat ovat skarppeja(mitä nyt ottaa Sigman pehmeyden huomioon). Ei voi sitten kerralla tehdä linssejä, jotka piirtävät oikein heti kaupasta ostettaessa. Liikaa maanantai kappaleita? Toivottavasti asia ei olisi näin ostaessaan yli 1000e arvoisia objektiiveja.

18.4.2012

Kamera huoltoon...

Hiljasta ollut myös kuvien osalta. Päätin tossa testailla kameraa hieman näin myöhempäänkin ja totesin, että parempi se on huoltoon laittaa kun vielä takuuseen menee. Nimittäin ongelmana tässä minunkin D7000 -rungossa on "back focus" eli kamera tarkentaa oletuksena melkein kaikilla linsseillä liian taakse, eikä sinne minne sen pitäisi. Kameran on tarkoitus tarkentaa jo kaupasta ostaessaan sinne minne pitääkin, eikä se pitäisi jäädä käyttäjän säädettäväksi mm. hienosäätö -toiminnolla, joka löytyy kameran valikoista.

D7000 löytyy paljon tätä ongelmaa, että tarkennus on liian takana ja olenkin kuullut, että kenno vikaa... mutta tiiä sitten onko varmaa tietoa. Sitten se selviää kunhan kamera pääsee ensin JAS-tekniikan huoltoon asti. Googlettamalla löytyy kyllä paljon asiaa ja keskustelua ks. ongelmasta ja luultavasti ongelma ratkeaakin juuri huoltoon lähettämällä.

TAI sitten niinkuin itse tein alussa, että säädin kaikki objektiivit erikseen, joka on työlästä. Kaikki toimikin hienosäädön jälkeen oikein, mutta pidemmälle ajatellen, jos tulee uusia objektiiveja hankittua niin mielellään en ala ensimmäiseksi säätämään tarkennusta linssikohtaisesti oikein.

Sitten jos ajatellaan niitä kuvaajia, jotka käyttävät pääasiassa automaattiasetuksia ja ottavat lomaräpsyjä. He maksavat kuitenkin kamerasta täyden hinnan, mutta ei saa rahallensa vastinetta(ainakaan melkein). Kyllä kaikki ovat oikeutettuja teräviin kuviin. Tietysti varmaan nämä kuvaajat eivät välttämättä eroa edes huomaa, koska kuvaa täytyy aikalailla tarkastella 100% suurennoksella. Valovoimaisilla linsseillä ero huomattavampi, joten ainakin niissä ongelma tulee selvemmin esille.

Nyt ei ole kuvia mitä julkaista, koska en ole kerennyt kuvaamaan ja vähä pakkaillut jo kameraa lähtövalmiiksi huollon puolelle. Huollon uskon kestävän pidempään, joten varaudun suosiolla retrokuvailemaan vanhalla D70. Ei siinäänsä haittaa, kun onhan se mukava välillä silläkin kuvailla. Plussaksi voi sanoa, että enemmän on haastetta kun croppivaraa ei 6 mpix kennossa tahdo oikein olla ;-D

9.4.2012

Muotokuvaus harjoittelua

Tähän alkuun voisin mainita, että kylläpäs pomppas sivun katselut korkeelle yhden päivän aikana. Nimittäin noin 900 kävijää, joka on tälle blogille yllättävän paljon verrattuna siihen, että normaalisti tätä sivua päivässä aukaistaan noin 80 kertaa. Jälkikäteen huomasinkin, että Digikamera.net -sivustolla oli uutispäivitys blogiini. Arvostan suuresti! Vaikka itse vielä pitkällä matkalla valokuvauksen suhteen - Kaikkea on tietysti tullut opittua ja kokeiltua, ehkäpä tässä on jotakin kehitystä tullut.

Vielä mainitsen, että suosittelen aloittelevia valokuvaajia tutustumaan ed. mainittuun sivustoon, josta löytyy foorumin puolelta asiallista keskustelua, sekä aloittelijoille, että pidempään kuvanneille konkareille. Esimerkiksi linssiostoksille mentäessä on saanut hyvää apua kokeneimmilta kuvaajilta laadukkaista linsseistä.

Muotokuvaus harjoittelua
Nettiä selatessa tulee paljon hyviä kuvia vastaan ja niistä saa uutta inspiraatiota myös itselle ottaa samantyylisiä kuvia, joten olen yrittänyt ottaa näistä vinkkiä ja toteuttaa omalla tyylilläni sen tapaisia kuvia. En   kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi "kopioida" toisten ottamia kuvia vaan hienon kuvan nähtyä voi pyrkiä samaan ja lisäämällä siihen jotain omaa, uutta tai muuta joka tekee kuvastasi erilaisen. Eihän kukaan halua nähdä samanlaisia kuvia monia kymmeniä, jopa satoja? - Joten ei muutakuin ideointia kehiin ja kokeilemaan jotain uutta, joka erottuu joukosta!

Kuvat on otettu samana päivänä, mutta välissä käytiin pitämässä yksi breikki, jonka jälkeen paikka muuttui luonnosta vähän urbaanimpaan suuntaan. Tällä kertaa en räpsinyt kuvia ajattelematta ensin - Näin siis säästin kuvien karsimiseen kuluvaa aikaa. Jokin mainitsikin aikaisemmin, että miksi räpsiä monia kuvia, kun voi pärjätä vähemmälläkin kun ottaa harkittuja kuvia.

Kuvissa käytin yllättäen 50mm 1.8D ja jokerina Tamronin 17-35mm, joka olikin mukavaa vaihtelua kameran mukana tulleeseen objektiiviin(18-105mm). Ongelmia sattui tietenkin... Kumpikin linssi tarkensi liian taakse, eikä tarkennus ollut sielä missä pitäisi. Täytyi siis osaksi tarkentaa manuaalisesti. Ilta meni sitten korjailessa linssejä kameran hienosäätö -toiminnon parissa ja tästä lähtien tarkennuksen pitäisi olla kohillaan.












Alla olevissa kuvissa testasin pitkän tauon jälkeen miten salamalla valaisu onnistuu. Monella varmasti on paljon parempiakin ratkaisuja valaistukseen. Näissä kuitenkin asettelin salaman pikkusen kuvan ulkopuolelle zoomattuna 85mm alueelle, jotta saan tähdättyä valon kasvoille. Teho taisi olla 1/1 eli täydellä mitä SB-600 vaan antoi irti. Kamerasta sitten valotus muuten kohilleen taustan suhteen.


Aurinko paistoi mukavasti iltapäivällä, joten mitään lisävalaistusta ei tarvinnut. Varjot tuli tietysti aika terävästi, mutta nekin on "eliminoitavissa". Ja positiivisessa mielessä varjot tuovat muotoa kuvaan, etteivät ole ainakaan tasasen latteita ;-D






7.4.2012

Kevät hifistelyä

Kevättä rinnassa ja sitä rataa. Tämmöstä hifistelyä aattelin lisäillä, jotka oli vielä tuola julkaisemattomassa kansiossa. Olihan se pakko käydä kattelee talven jälkeen miten vakio reitti on muuttunut talven jäljiltä kun kevät puskee kovasti päälle. Ainakin kuvista päätellen lumet oli jo pudonnut puista, mutta linnut näytti olevan edelleen samalla paikalla lepäämässä/ruokailemassa kuin aikaisemminkin.

Lintukuvista puheenollen sain tossa syntymäpäivälahjaksi Lintukuvauksen käsikirjan(Docendo), jonka ovat yhdessä tehneet Markus Varesvuo, Jari Peltomäki ja Bence Máté. Kirja on loistavaa iltalukemista ja hyviä vinkkejä lintukuvaukseen ja kaikkeen muuhun siihen liittyvään.
Kirjassa kerrotaan mm. Lintukuvaajan kuvauskalustosta,kuvaustekniikoista,maastotyöskentelystä,valon käytöstä, hyvistä kuvauspaikoista ja kuvien esillepanosta ja myynnistä. Kaikki eivät ole itselleni tarpeellista tietoa, mutta suurimmaksi osaksi löytyy mielenkiintoisia pointteja joita ei ole itse huomannut. Kirjassa on paljon hyviä kuvia ja nämä kolme ed. mainittua henkilöä ovatkin mailmalla tunnettuja henkilöitä lintukuvauksesta sekä myös yleisesti luontokuvaajina. Jos kiinnostusta lintukuvaukseen on niin kyllä pidän kirjaa yhtenä pakkohankintana.



Alla olevat kuvat ovat otettu ennenkuin sain kirjan, mutta sinäänsä jatkossa sitä ollaan viisaampana metsän keskellä. Näissä kuvissa ei ollut ideana lähteä lintuja kuvaamaan, mutta niitä nyt sattui kohille sekä jaksoin raahata myös painavan Sigman mukaan reissulle, joka ei tahdo sopia reppuun.
Linnut nyt ovat peruspönötyksiä, mutta tuun kyllä petraamaan tässä asiassa jatkossa, jotta saisin edes jokusen hyvän lintukuvan.
Kevät olisi nyt hyvää aikaa bongailla muuttolintuja ja muutenkin kun linnut ovat aktiivisemmin liikenteessä ja varmaan niilläkin joku "kevät rieha" päällä. Taas täytyy mainita kiireet ja jaksamattomuus kun töitä tahtoo olla paljon, ettei jouda keskittymään niin tuohon metsässä liikkumiseen. Nimittäin tähän hommaa olisi mukava varata enemmänkin aikaa, jotta ei tarvi kellon kanssa pelailla.






Viimeiseksi vähän taiteellisempia kuvia. Tulomatkalla en lintuja enkä muutakaan mielenkiintoista nähnyt, joten monta kertaa kävellyn reitin päättelin ikuistaa jotenkin erilailla, mikä herättäisi enemmän mielenkiintoa. Tällaiseen ratkaisuun pääsin ja lopputulos oli sellainen kuin siitä halusinkin.



Reissun jälkeen vähä lepoa ja siinä sitten vielä pari kuvaa muistikortille ennenkuin siirrän kuvat koneelle. Pimu oli taas valmiina hommiin. Tässäpä tämmönen saunatonttu.


Ja sitten vielä kristinuskon vuotuisjuhla aiheinen kuva. Tämä mahtaneen olla jotenkin pääsiäiseen liittyvä kukka?
En tosta pääsiäisestä ole oikein perillä, koska uskon asiat eivät oikeen ole minun juttuni ja muutenkin tämmöset Jeesuksen ylösnousemuksen juhlat eivät edes minulle pahemmin kuuluisi. Tuli tässä vain mieleen tämmönen kysymys, että kun pääsiäistä kerran monet viettävät ja pitävät juhlallisena päivänä niin mikseivät ihmiset sitten pidä 40 päivän paastoa ennen pääsiäistä? Koska pääsiäinen viittaa "paastosta pääsemistä"(Mikael Agricolan uudissana)? Tai juutalaisittain orjuuden päättymistä... Noh ainakin siinä työssä käyvät ihmiset saavat yleensä sen pari vapaapäivää niin onhan se jollain tapaa rinnastettavissa..

Nämä kuitenkin ovat omia mielipiteitä ja ihmettelemisen aiheita joten se siitä ja jatkakaa samaa malliin. Hyvää pääsiäistä siis! :)

6.4.2012

Valopilkkuja

En osaa sitte ollenkaan pysyä yhdessä aiheessa kerralla... Video-,muoto-,studio-,luonto-,lintukuvausta sekä paljon muuta. Kaikesta näistä on tullut opittua vähän vaikka minkälaista kikkaa ja ideaa, mutta mitään vahvuutta tiettyyn asiaan valokuvauksessa ei ole tullut, joka olisi toisaalta parempi - Saada siis sitä näkyvyyttä yhdestä valokuvauksen osa-alueesta.

Toisaalta hyvä niin, eipähän kyllästy yhteen aiheeseen ja pääsee kokemaan kaikkea uutta, mistä aikaisemmin ei ole tietoinen. Esimerkiksi alkuun muotokuvailu ei kiinnostanut, koska mallin ohjaus tuntui hankalalta, eikä ollut mitään hajua mihin suuntaa neuvoa käsiä yms. pistämään. Nyt asiat alkaa olemaan jo toisin, kun katselee kameran läpi miltä kuva voisi näyttää. Perusasennot on helppo neuvoa ja paremmilta valokuvaajilta on hyvä ottaa alkuun vinkkiä heidän ottamistaan kuvista. En nyt tarkoita kuvien kopioimista vaan toteuttamista uudella tavalla. Tämän päivän jälkeen mielekkäintä on kuvata ihmisiä. Malleja ei nyt alkuun kauheasti ole ollut, mutta tyttöystävä on luotettavasti hoitanut sen pestin kotiin. :-) Jos olet Oulusta ja haluat kuvia niin voi ottaa yhteyttä! ellen ole siinä vaiheessa kuvailemassa pikkulintuja erämaassa.

Tässä pari kuvaa, jotka on otettu noin viikko sitten ja jokainen taisi olla eripäivinä otettu. Kävin testailemassa Sigmaa, kuinka hyvin se piirtää kuun kraaterit sekä vastavaloon kuvattua aurinkoa(viimeinen kuva).
Jos omistat ison painavan objektiivin niin kannattaa panostaa myös jalustaan, koska oma jalusta alkoi ikävästi heilumaan, jos pikkusenkin pyöritti tarkennusrengasta. Myös jalusta oli vaikea saada niin, että kuu oli keskellä kuvaa. Tämä johtui täysin surkeasta jalustastani, joka menee heti vaihtoon, jos tiedän tarvitsevani sellaista tosi toimissa.

Kuvan ottaminen tapahtui langattomalla laukaisimella, jossa viivetila päällä(nostaa peilin aikaisemmin ylös tärähdysten estämiseksi). Tarkennus ja valotus täysin manuaalisesti. 1/90 F/8.0 ISO200 @500mm. Lopputulos oli ihan OK. Piirto oli hieman heikko, odotin ehkä enemmän, mutta kelpaa ihan hyvin nettikokoon.

Tämä kuva sitten toiselta päivää. Aika samantyylinen toteutus kuin ensimmäisellä.


Lintuja ei näkynyt, joten aattelin tallentaa ihan muuta kennolle. Aurinko paistoi pilviharson takaa, joten valo ei ollut ihan voimakkaammillaan. MV-käännös toi mukanaan tunnelman, että tämä olisi kuvattu yöllä.

Tänään kävin tyttöystäväni kanssa kuvaamassa muotokuvia vai miksi niitä nyt sanotaan. Grafiittiseinää, bokehia ja sen semmosta mukavaa. Huippu hyviä kuvia tuli! Käsittelin ne jo valmiiksi tulevaa postausta varten, mutta tahtoo olla "jonossa" muutakin kuvamateriaalia niin asia kerrallaan.

2.4.2012

Vastavärejä

Herätelläänpäs tätä blogia taasen, kun on ollut aika hiljaista kävijöiden suhteen, mihin on tullut totuttua. Kohta alkaa olemaan 10 000 katselukerran raja rikki(onhan tämä tietenkin ollut jo toukokuusta 2009 toiminnassa).



Kävin myös tossa viime perjantaina HeviMestassa kuvailemaan ensimäistä kertaa videota järkkärillä, kun kaveri pyysi kuvaamaan heidän keikka esiintymisensä, joka oletettavasti on viimeisimpiä Mestassa tulevan remontin takia. Videokuvaus on tosiaan mulle ihan uusi homma, enkä ole viitsinyt edes mitään järkevää aikaisemmin kuvata. Homma paikanpäällä sujui hyvin ja pääsin vapaasti hakemaan kuvakulmia. Haasteeksi teki tietenkin jatkuva kuva, johon en niinkään ole tottunut kun still -kuvat on se juttu.

Seuraavana päivänä koneelle laittaessa kuvia katselin videot läpi ja voi kyllä sanoa, että ei paha näin ensikertailaiseksi(oma kehu haisee...). Mutta osuutta varmasti oli kamerallakin... Fisulla sain loistavaa efektiä videoihin ja taas 50mm 1.8 linssillä yksityiskohtaisempaa materiaalia, jossa sain taustan häivytettyä suunnitelmien mukaan - eikä tarkennus ollut pahasti pielessä vaikka manuaalisesti sitä säädinkin ihmisjoukon keskellä. Kuvakulmia hain samalla tyylillä kuin oisin still -kuvia ottanut, joka kyllä toimi tässä tapauksessa hyvin. Kamera pysy lähes vakaana, koska olin ruuvaillut monopodin kameraan kiinni - Tällä tavalla sain myös kuvattua katon rajasta sekä vietyä kameran lähelle bändiporukkaa. Käytin myös erillistä mikrofonia, joka oikeestaan oli edellisistä pelikuulokkeista otettu talteen. Äänenlaatu oli aika surkea, mutta varmasti parempi kuin D7000 oma mikrofoni. Kuitenkaa säröä ei ollut paljon havaittavissa.

Taidankin siis laajentaa osaamistani videoon! vaikka nyt tarkoitus olisi keskittyä asia kerrallaan ja kehittyä sen mukaan kuvaajana. Katsotaan jos mahdollisesti saan luvan laittaa jonkun pienen teaserin tänne blogiin perjantain keikasta. Tällaista musaa pojat soittivat:



Mutta itse kuviin! Tässäpä on yksinkertaisella viritelmällä rakennettu omasta mielestä pirteä sekä mukavalla vastavärillä höystetty kuvasarja - jos nyt joku hyvä tarjous sattuu kohalleen niin saatan tehdä yhdestä tai useammasta taulun. Pitää vielä tutkia hieman hintapolitiikkaa ja laatua mitä kuvapalvelut tarjoavat. Esimerkiksi Canvas taulut ovat suhteellisen kalliita, mutta pintamateriaali on oikeastaan sellainen mitä tauluilta odotan. Kiiltokuvat on toistaiseksi nähty.